Hevoshierojan tipsi: vatsan kalvot

Testaa omalta hevoseltasi. Huom. noudata varovaisuutta, hevonen jolla on kalvoissa kireyttä tai kipua voi reagoida voimakkaasti!

Koita oman hevosesi kalvot tasaisin väliajoin. Terveellä hevosella kalvon venyttely ei saisi aiheuttaa minkäänlaista reaktiota ja vatsan ja nivusalueen rapsuttaminen tulisi olla miellyttävää. Kireydet ja kipu voivat aiheuttaa päinvastaisen reaktion (ole siis varovainen, äläkä mene suoraan kokeilemaan itsellesi vieraalta hevoselta).

Kalvon kireys tai nivusalueen sekä vatsanalueen kipu voi kertoa monesta erilaisesta ongelmasta. Yleisimmät ovat epäsopiva satula, lanneselän kipu, lonkan ja lantion alueen kipu, vatsahaava tai erilaiset vatsaongelmat (esim. hiekka). Myös takapolven ongelmat tai kylkien kireydet heijastuvat vatsakalvoihin.

Joskus kyseessä voi olla kipumuisti, jos hevosella on esimerkiksi vatsahaava tai hiekkaähkytaustaa mutta sillä ei ole akuuttia ongelmaa. Alue olisi silti hyvä hoitaa, sillä päälle jäänyt kipumuisti saattaa muuttaa hevosen tapaa seistä tai liikkua mikä ”jättää ongelman päälle” vaikka mitään akuuttia hätää ei olekaan. Jos hevosesi ei tykkää vatsan tai nivusalueen koskemisesta tai kalvot tuntuvat kireiltä ja joustamattomilta, ota yhteys hevoshierojaan, fysioterapeuttiin tai muuhun kehonhuollon ammattilaiseen. Usein vatsan alueen ongelmat vaativat tarkastelua usealta näkökulmalta, ja useamman hoitokerran ongelman ratkaisemiseksi, mutta hoidettuna parantaa merkittävästi hevosen liikettä ja hyvinvointia, joten on suositeltavaa ja myös palkitsevaa.