Hevosen asentotunto

Asia jota ajatellaan melko vähän, mutta joka on arkisessa elämässä jatkuvasti läsnä ja isossa roolissa liikkumisen kannalta.
Seuraavat pätevät sekä ihmiseen että hevoseen:

 

Asentotunnon avulla me ihmiset ja hevoset hahmotamme missä asennossa olemme, millaisen liikkeen saamme aikaiseksi, miten paljon raajojen liikettä tulisi eri tilanteissa rajoittaa.

Asentotunnon avulla me pysymme pystyssä, tiedämme kuinka paljon tarvitsemme voimaa liikkeen tuottamiseen ja tiedämme missä meidän raajamme sijaitsee.
Jos asentotunto katoaa, voi tulla olo ettei me tiedetä missä esimerkiksi meidän käsi seilaa (oletko koskaan kuullut sanottavan hevoselle/hevosesta ”niitä jalkoja olikin neljä, mihin ne kaikki pitäisi laittaa”).
Asentotuntoreseptoreita on mm. faskiassa ja myofaskiassa (eli sidekudoksissa) nivelpusseissa, jänteissä, lihaksissa ja sisäkorvassa.

No mitä jos asentotunto on heikentynyt?

Jossain on jokin ”bugi” mikä estää viestin välittymisen ja silloin alkaa hapuilu ja haparointi (ataksia), voi olla kompurointia, jopa kaatuilua. Raajojen liikkeet voivat muuttua omituisiksi ja hallitsemattomiksi. Heikentyneen asentotunnon tuomat liikeongelmat voivat olla todella pieniä, lähes huomaamattomia, mutta hoitamattomana niistä voi tulla pahojakin.

Mikä aiheuttaa heikentynyttä asentotuntoa?

Tässä muutamia esimerkkejä:
Lihasjumit.
Puristavat tai epäergonomiset varusteet ovat ehkä yleisimmät.
Liikeratavirheet ovat yleisiä (muna vai kana, liikeratavirhe voi olla sekä seuraus että syy – liikeratavirhe on itsessään aina seuraus jostain, mutta ei yksistään välttämättä johda heikentyneeseen asentotuntoon).
Nivelongelmat ja jännevammat ovat vakavimmasta päästä asentotunto-ongelmien aiheuttajia. Eläinlääkärit diagnosoivat sekä nivel- että jännevammat ja niille tulisi tehdä monen ammattilaisen kanssa yhteistyössä sopiva kuntoutusohjelma, vamman laadun ja hevosen tarpeiden mukaan.
– Erilaiset arvet saattavat heikentää asentotuntoa, etenkin jos niihin syntyy kiinnikkeitä.
– Kudosten yliliikkuvuus heikentää asentotuntoa.

Esimerkkejä milloin kannattaa puuttua:

– Kaikkeen hevosen kompurointiin, haparointiin, raajojen epämääräisiin liikkeisiin kannattaa puuttua ajoissa.
– Jos hevonen on muuttanut tapaansa liikkua.
– Jos hevosella on epäsopivat varusteet tai sillä on ollut epäsopivat varusteet jotka on juuri vaihdettu sopiviin: 👈👈TÄMÄ!
Suosittelen ehdottomasti käyttämään hierojaa tms. kehonhuollon ammattilaista kun hevoselle vaihdetaan vaikkapa satula uuteen. Erityisesti jos edellinen satula on ollut epäsopiva; avaamalla selän kalvoja ja jumeja (sekä liikeratoja) voidaan hevosta auttaa liikkumaan oikein, eikä hevoselle ”jää päälle” epäsopivan satulan aiheuttamat virheliikeradat.
– Leikkausten ja esim. ruunauksen jälkeen faskiamanipulaatio® olisi suositeltava estämään liiallisen arpikudoksen ja kiinnikkeiden syntymisen.

Asentotuntoa voidaan ylläpitää kehonhuollolla:

– Oman kehon tunteminen auttaa kehittymisessä ja parantaa itsetuntoa.
– Asentotuntoa tarvitaan parantamaan liikettä ja monimutkaisten liikeratojen harjoitteluun.
– Hoidoilla voidaan vaikuttaa hevosen vireystilaan: jumpalla voidaan nostaa hevosen vireystilaa, hoidolla voidaan rentouttaa.

Mitä heikentyneelle asentotunnolle voi tehdä?

Faskiamanipulaatio® on erittäin tehokas hoitomuoto heikentyneeseen asentotuntoon.
– Hoidon lisäksi yksilöllinen, hevosen tarpeiden mukaan rakennettu jumppaohjelma on erinomainen lisä. Hoidolla avataan jumit ja ”takut” kehosta, jumpalla estetään niiden syntyminen uudelleen ja autetaan kehoa pysymään kunnossa.
Säännöllisellä hieronnalla ja faskiahoidoilla voidaan puuttua ongelmiin jo ennen niiden syntymistä!
Jos tunnistat hevosesi jostain ylläolevasta, ota yhteyttä!